Tekijä: Veera Törmänen

Seuran edustusjoukkueiden valmentajahaku kevätkaudelle 2018 on käynnistynyt

LCS Panthers ry on Päijät-Hämeen alueella toimiva yli 400 jäsentä omaava cheerleadingseura. Seurassa on mahdollisuus lajin harrastamiseen aina neljävuotiaista aikuisiin. Seurassa toimii 14 joukkuetta, joista 7 on kisajoukkueita. Kevätkaudella 2018 seurassa on mahdollista harrastaa myös cheertanssia. Seuran perusarvoja ovat laadukas valmennus ja rakkaus lajiin.

Seuran eri ikätasojen edustusjoukkueiden valmentajahaku on käynnistynyt – etsimme valmentajia mineille, junioreille ja senioreille!

Edustusjoukkueemme Attica, Neofelis ja Leopardus harjoittelevat 3-4 kertaa viikossa. Viikottaisten treenien lisäksi edustusjoukkueiden toimintaan kuuluvat myös kisamatkat, leirit, esiintymiset, joukkueillat ja muut mahdolliset tapahtumat. Käytännön asioiden hoitamisessa apuna toimivat joukkueenjohtajat, joten roolissasi sinulla on mahdollisuus keskittyä itse valmentamiseen. Seura tarjoaa monipuolisesti tukea valmentajana toimimiselle ja joukkueen eteenpäin viemiselle.

Odotamme sinulta vahvaa lajitaustaa, aiempaa kokemusta kisajoukkueen valmentajana toimimisesta sekä kunnianhimoa ja osaamista tavoitteellisen valmennuksen mahdollistamiseksi. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden kehittyä ja kouluttautua esimerkiksi Suomen Cheerleadingliiton järjestämissä koulutuksissa ja muissa seuran sisäisissä koulutuksissa. Lisäksi seuramme valmentajana kuulut lähes 40 valmentajan yhteisöön, jossa jaetaan kokemuksia, osaamista ja tuetaan valmentajakavereita yli joukkuerajojen. Tarjoamme sinulle valmentajanamme myös seuratekstiilit ja alennuksen seuratuotteista.

Lähetäthän hakemuksesi viimeistään 29.10. osoitteeseen veera.tormanen@lcspanthers.fi. Kerro hakemuksessasi mitä ikätasoa haluat valmentaa ja mahdollinen palkkiotoiveesi.

Lisätietoja antaa valmennuspäällikkö Veera Törmänen sähköpostitse tai puhelimitse 0401826381.

Tervetuloa cheerleadingstarttileirille!

LCS järjestää 19.8 klo 12-17 cheerleadingstarttileirin Salpauselkähallissa. Leiri sopii hyvin seuran harrasteryhmiin ilmoittautuneille ja alkeiskisajoukkueisiin karsiville sekä kaikille lajista kiinnostuneille. Leirille tervetulleita ovat vuonna 2011 syntyneet tai sitä vanhemmat. Leirille ei yläikärajaa. Leirillä perehdytään lajin perustaitoihin hauskanpitoa unohtamatta. Leirillä vetäjinä harrastejoukkueiden ja alkeiskisajoukkueiden valmentajia sekä seuran valmennusvastaavat.

Leiri ei edellytä aiempaa kokemusta lajista eikä sido aloittamaan harrastusta.

Lähetämme ilmoittautumisvahvistuksen sähköpostitse kaikille ilmoittautuneille ilmoittautumisajan päätyttyä.
Leirin hinta on 30 euroa per osallistuja. Leiriin ei sisälly vakuutusta – leiriin osallistuja vastaa itse vakuuttamisesta. Jos osallistujalla on voimassa SCL:n kautta hankittu harrastevakuutus tai lisenssi, korvaa se myös mahdolliset leirillä sattuneet tapaturmat.

Lämpimästi tervetuloa leirille. Lisätietoja leiristä antaa valmennusvastaava Pauliina Lahtinen p. 0405022021 tai sähköpostitse valmennusvastaava@lcspanthers.fi

Leirille pääset ilmoittautumaan täältä.

Alkeiskilpajoukkueiden Tigris ja Pardalis täydennyskarsinnat

Minien aloittelijat-sarjassa kilpaileva Tigris sekä junioreiden aloittelijat-sarjassa kilpaileva Pardalis täydentävät rivejään 20.8. sekä 27.8. Salpausselkähallilla klo 12-14. Karsijat voivat osallistua joko vain toiseen tai molempiin karsintatreeneihin. Valinnoista ilmoitetaan viimeistään 28.8.

Tigrikseen voivat karsia kaikki vuosina 2004-2008 syntyneet sekä Pardalikseen vuosina 2001-2004 syntyneet. Niin tytöt kuin pojatkin ovat tervetulleita karsimaan, eikä aiempi lajitausta ole välttämätöntä vaan sitäkin tärkeämpää on iloinen asenne, halu oppia uutta ja kehittyä sekä kilpailla.

Joukkueiden täydennyskarsintoihin osallistuvilta vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje joukkueesta ennen karsintapäiviä. Tigriksen täydennyskarsintoihin voit ilmoittautua täällä ja Pardaliksen täydennyskarsintoihin täällä.

Tervetuloa karsimaan!

LCS Panthersille menestystä Summer cheer cup -kilpailuissa

10-11.6. toteutuneissa Summer cheer cup -kisoissa LCS Panthersista oli mukana lähes 200 cheerleaderia ja tukijoukkojen edustajia. Kaiken kaikkiaan kisoihin osallistui noin 2250 cheerleaderia ympäri Suomen.

LCS nappasi kaksi palkintosijaa. Edistyneet seniorit -sarjassa joukkueemme Leopardus sai kultaa ja edistyneet juniorit -sarjassa joukkueemme Felinae nappasi pronssin. Lisäksi SM-tason juniorit sarjassa joukkue Neofelis otti 4. sijan ja kovatasoisessa minien keskitaso -sarjassa joukkue Lynx kiilasi 6. sijalle. Joukkue Attica otti 14. sijan edistyneet minit -sarjassa, joka on seuralle täysin uusi sarja ja tunnettu kovatasoisuudestaan.

Nämä sijoitukset vievät LCS Panthers ry:n seurana Suomen huipputason cheerleadingseurojen joukkoon. Menestystämme selittää kova työ, osaavat ja taitavat valmentajat, sitoutuneet ja kehityshakuiset joukkuelaiset ja huipputason tuki- ja kannustusjoukot. Sen lisäksi, että kisapaikalla muut kisaajat ja yleisö huomasivat seuran korkean taitotason cheerleadingin saralla, merkille pistettiin myös seuran hieno henki, joka näkyi ylivoimaisena kannustuksena. Syksyn kisoihin seura suuntaa kovin odotuksin ja luottavaisena valmiina osoittamaan sen, että Päijät-Hämeen alueella cheerleadingin osaaminen on huipputasoa.

Kisajoukkueiden täydennyskarsinnat

Kaikki kisajoukkueet täydentävät rivejään kesän aikana. Täydennyskarsintojen ajankohdat menevät seuraavanlaisesti:

Leopardus (edistyneet seniorit): 12.6., 13.6 ja 15.6. klo 18-20 Suurhallissa/Salpausselkähallilla
Neofelis (SM-tason juniorit): 12.6. klo 18-20 Salpausselkähallilla
Felinae (edistyneet juniorit): 13.6. klo 18-20 Suurhallin treeni 3:ssa
Attica (edistyneet minit): 14.6. klo 18-20 Salpausselkähallilla
Lynx (keskitaso minit): 15.6. klo 18-20 Salpausselkähallilla
Pardalis (aloittelijat juniorit): elokuussa, tiedotetaan lisää myöhemmin
Tigris (aloittelijat minit): elokuussa, tiedotetaan lisää myöhemmin

Kesäkuun täydennyskarsintoihin vaaditaan ennakkoilmoittautuminen. Kunkin joukkueen ilmoittautumislomakkeen löydät klikkaamalla joukkueen nimeä yllä. Ilmoittautuneille lähetetään infokirje joukkueessa harrastamisesta ennen karsintatreenejä.

Tervetuloa karsimaan!

Tule mukaan LCS:n kesäleirille!

LCS cheerleading -kesäleiri on kaiken ikäisille ja tasoisille tarkoitettu kahden päivän kesäleiri, jossa harjoitellaan kattavasti cheerleadingin osa-alueita, tutustutaan uusiin ihmisiin sekä pidetään hauskaa! Kesäleiri järjestetään 2.-3.8.2017 klo 9-16 Lahden Suurhallilla ja osa leiristä treenataan Mustakallion voimistelusalissa. Sään salliessa olemme myös ulkona Suurhallin läheisyydessä. Leirin hinta on 115€/2pv ja se sisältää:
-leiripaidan
-ruoat
-välipalat
-ohjauksen ja aktiviteetit

Leirille ilmoittaudutaan täyttämällä alla olevasta linkistä ilmoittautumislomake. Ilmoittautuminen on sitova. Ilmoittautuminen päättyy 16.7. Ilmoittautumisajan jälkeen jokaiselle ilmoittautuneelle lähetetään leiri-info ja lasku. Paikkoja on rajoitetusti, joten kannattaa toimia nopeasti.

https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSexMTAo-zFZ3NbHNeX7uFBPYe2fwhMC3ikbsQMs0K7F9GvRoA/viewform?c=0&w=1

Tervetuloa LCS:n kesäleirille 🙂

LCS – Rakkaudesta lajiin

Vielä ehdit mukaan!

Mikrojen harrastejoukkue Unciassa sekä junioreiden harrastejoukkue Nigripesissä on vielä tilaa uusille harrastajille. Unciaan voivat ilmoittautua kaikki vuosina 2011-2013 syntyneet (ilmoittaudu täällä) ja Nigripesiin vuosina 2001-2004 syntyneet (ilmoittaudu täällä). Aiempaa lajitaustaa ei tarvitse ja niin tytöt kuin pojatkin ovat tervetulleita mukaan.

Kaikki joukkueet aloittavat uuden kauden 9.1. alkavalla viikolla. Tervetuloa mukaan!

Tigrikseen 2017?

Treenimuotoiset täydennyskarsinnat minien alkeiskilpajoukkue Tigrikseen järjestetään keskiviikkona 11.1. Salinkallion koulun isossa salissa klo 17-18:30. Joukkueeseen voivat karsia kaikki vuosina 2005-2009 syntyneet harrastajat. Aiempi lajitausta ei ole välttämätöntä, vaan valinnoissa painottuu sitoutuminen ja myönteinen asenne sekä innokkuus lajiin.
 
Voit kysyä lisätietoja ja tehdä ennakkoilmoittautumisen 9.1. mennessä sähköpostitse osoitteeseen valmennusvastaava@lcspanthers.fi.
 
Tule rohkeasti mukaan karsintatreeneihin!