Tilannetiedotusta 23.3.20

Vaikka treenitilat ovat olleet koronatilanteesta johtuen kiinni, on seurassa ollut toimintaa. Olemme liikuttaneet ja liikutamme koko tauon ajan etänä ja käynnistämme taas normaalitreenit heti kun se on mahdollista.


Huolimatta treenitauosta on seuralla kiinteitä kuluja, joista täytyy suoriutua. Olemme laittaneet kaikki hankinnat jäihin. Keskitymme nyt poikkeusajan toiminnan organisointiin ja etäliikuntaan. Olemme myös jo käynnistäneet syyskauden suunnittelun. Seuran toiminnassa ei ole mukana yhtään kokoaikaista työntekijää, vaan toimintaa on pyöritetty osa-aikaisten voimin. Seuran henkilöresurssit ovat 1,9.

Seuran taloudenkin näkökulmasta merkittävä tapahtuma on ollut kausittainen näytös, jonka tuotolla on toimintaa ylläpidetty. Näytös on siirretty ainakin toukokuulta. Toivomme, että pystymme sen pitämään kesäkuussa. Seuran tulee kuitenkin varautua siihen ettei näytöstuottoa tällä kaudella tule.

Koronatilanteen johdosta seuraa on kohdannut force majeure toteuttaa harrastustoimintaa aiemmalla tavalla, joten kausimaksujen palautusvelvollisuutta ei nykyisten asiantuntijatulkintojen mukaan ole. Jäsenmaksuja ei tarvitse palauttaa, koska ne liittyvät jäsenyyteen yhdistyksessä ei tosiasialliseen harrastustoimintaan. Selvitämme myös mahdollisuutta jatkaa kautta kesäkuulle ja/tai käynnistää toiminta syyskaudella aiemmin.

Tavoitteena on nyt pitää toiminta käynnissä tilanteen mahdollistamalla tavalla ja turvata myös seuran toiminnan jatkuvuus.

Kiitos kaikille yhteistyöstä ja seuralle osoittamastanne tuesta. Me edelleenkin parhaamme, jotta pystymme liikuttamaan urheilijoitamme ja harrastajiamme.